Elämäntapamuutoksessa onnistuminen vaatii aikaa, toistoja, motivaatiota ja uskoa itseen. Tiedämme, että se ei ole aina helppoa. Uskomme vahvasti yhdessä tekemiseen ja siihen, että toinen toistamme tukemalla pääset tavoitteisiisi. Pienryhmävalmennuksemme antaa sinulle säännölliset rytmit ja rutiinit, samassa tilanteessa olevien ihmisten tuen, osaavat valmentajat ja ennen kaikkea sen kipinän, mitä olet etsinyt.
Tutustu tarjolla oleviin pienryhmävalmennuksiin ja varaa paikkasi nyt!
Haluaisitko saada vaihtelua ja uutta inspiraatiota lenkkeilyyn? Kävely tuntuu helpolta, mutta viimeisestä juoksulenkistä on jo pidemmän aikaa ja lenkille lähtemisen kynnys on korkea.
Seuraava aloittelijoiden juoksukoulu alkaa: ei vielä tiedossa
Lue lisää:
Haluaisitko saada vaihtelua ja uutta inspiraatiota lenkkeilyyn? Kävely tuntuu helpolta, mutta viimeisestä juoksulenkistä on jo pidemmän aikaa ja lenkille lähtemisen kynnys on korkea.
Juoksu, tuttavallisemmin hölkkäily on monipuolinen ja tehokas liikuntamuoto, jota voit harrastaa missä ja milloin vain.
Mikäli sinä haluaisit saada itsesi tulevaisuudessa muutaman kilometrin juoksulenkille tai oppia nauttimaan juoksun tuomasta hyvästä olosta lähde mukaan Kipinän juoksukouluun.
Juoksukoulu on suunnattu kävelyä harrastaneille ja juoksuharrastuksesta kiinnostuneille, aiempaa juoksutaustaa ei vaadita.
Juoksukoulussa harjoitellaan juoksutekniikkaa, toteutetaan erilaisia intervalliharjoituksia ja vahvistetaan juoksun kannalta oleellisia lihasryhmiä omalla kehonpainoharjoittelulla.
Ryhmä sopii erityisesti niille, jotka haluavat aloittaa juoksuharrastuksen ja saada juoksun tuntumaan mukavalta ja sujuvalta. Ryhmässä jokainen saa juosta oman kuntonsa mukaan.
Juoksukoulu sisältää:
Lähde mukaan istumatyöläisen pienryhmään.
Ryhmä sopii erityisesti sinulle, jos teet päätetyötä tai työsi sisältää kuormittavia asentoja ja koet, että kehosi toimintakyky on rajoittunut.
Seuraava istumatyö pienryhmä alkaa: ei vielä tiedossa
Lue lisää:
Lähde mukaan istumatyöläisen pienryhmään.
Ryhmä sopii erityisesti sinulle, jos teet päätetyötä tai työsi sisältää kuormittavia asentoja ja koet, että kehosi toimintakyky on rajoittunut.
Ryhmässä saat tietoa ja oppia, miten tauottaa työpäiviä liikkeellä sekä, kuinka huoltaa ja vahvistaa kehoa monipuolisesti erilaisilla menetelmillä. Keskitymme erityisesti harjoitteisiin, joita voit toteuttaa kotona ja työpaikalla.
Välineenä käytämme oman kehon lisäksi keppiä, vastuskuminauhoja, putkirullia, TRX-nauhoja sekä kevyitä lisäpainoja.
Pienryhmä sisältää treenejä yhteensä 8 krt.
Pienryhmä sisältää:
* 8 yhteistä harjoituskertaa Kipinä Studiolla
* Kirjalliset ohjeet voima – ja liikkuvuusharjoitteluun sekä kehon huoltoon
* Ymmärrystä työ – ja arkiergonomiasta
* Vinkit hyödyllisiin välinehankintoihin
* Hinta 149€
Onko tavoitteenasi pudottaa painoa ja saada lisää energiaa arkeen? Kipinä Kevennys on suunnattu sinulle, jos olet kyllästynyt aloittamaan terveellisen elämän joka maanantai uudelleen. 8 viikon aikana rakennamme uusia elämäntapoja yksi pala kerrallaan ja onnistut varmasti.
Seuraava Kipinä Kevennys alkaa: ei vielä tiedossa
Lue lisää:
Sinulle, joka haluat pudottaa painoasi tai kohottaa kuntoasi. Liikkumista aloittavalle ja jonkin verran liikkumaan tottuneelle. Aiempaa liikunnan harrastus taustaa ei vaadita. Sisältö on suunniteltu siten, että se sopii erinomaisesti eri tasoisille kuntoilijoille.
Pienryhmän aikana opit treenaamaan oikeaoppisesti eri välineillä ja opit lisäksi tekemään tehokkaita harjoituksia kotona. Pienryhmäharjoittelun etuna on valmentajan ja ryhmäläisten kannustus, joka saa sinut huomaamaan potentiaalisi ja ylittämään itsesi yhteisissä treeneissä. Kurssin osallistujamäärä pidetään pienenä, joten jokainen osallistuja saa oikean määrän oppia ja tukea liikkumiseen.
Pienryhmän tiedot ja sisältö
Hinta 159€
Ilmoittautuminen kurssille
Kurssille ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostilla. Ilmoita ilmoittautumisviestissä nimi, osoite, sähköposti ja puhelinnumero. Ilmoittautumisen jälkeen lähetämme sinulle vahvistusviestin kurssille hyväksymisestä.
HUOM! Mikäli haluat suorittaa maksun kokonaan tai osittain liikuntaseteleillä tai -kortilla, mainitse asiasta etukäteen, kun olet varaamassa kurssia.
Kurssin peruuttaminen: Kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja ilmoittautuminen on sitova. Perimme kurssimaksun, vaikka peruuttaisitkin kurssin. Lääkärintodistusta vastaan emme peri maksua. Jos haluat kysyä lisää kurssista, laita sähköpostia osoitteeseen info@kipinastudio.fi tai soita 040 587 9464.
Oletko suunnitellut liikunnan aloittamista jo pitkään mutta yksin tekeminen tuntuu haastavalta? Tässä 8 viikkoa kestävässä pienryhmävalmennuksessa saat terveelliset elämäntavat ja treenaamisen jälleen säännölliseksi osaksi jokapäivästä arkeasi.
Seuraava Kipinän Hetki alkaa: ei vielä tiedossa
Lue lisää:
Kipinän Hetki sopii liikuntaharrastusta aloitteleville ja jonkin verran liikuntaa harrastaneille - kaikille heille, jotka haluaisivat liikunnan osaksi arkea.
Kaipaatko energiaa ja jaksamista päivääsi? Oletko suunnitellut aktiivisemman elämän aloittamista jo pidemmän aikaa, mutta liikkumisen säännölliseksi sovittaminen arkeen tuntuu hankalalta? Nyt on Kipinän Hetki!
Monipuoliset treenit takaavat sen ettet pääse kyllästymään, vaan joka kerta saat uusia mahtavia kokemuksia liikunnan parissa. Pienryhmässä pääsette kokeilemaan monipuolista liikuntaa niin kuntosalilla, kahvakuulalla kuin aerobisella puolella. Löydä Kipinä liikuntaan!
Pienryhmän tiedot ja sisältö
Hinta 159€
Ilmoittautuminen kurssille
Kurssille ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostilla. Ilmoita viestissä nimi, osoite, sähköposti ja puhelinnumero. Ilmoittautumisen jälkeen lähetämme sinulle vahvistusviestin kurssille hyväksymisestä.
HUOM! Mikäli haluat suorittaa maksun kokonaan tai osittain liikuntaseteleillä tai -kortilla, mainitse asiasta etukäteen, kun olet varaamassa kurssia.
Kurssin peruuttaminen: Kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja ilmoittautuminen on sitova. Perimme kurssimaksun, vaikka peruuttaisitkin kurssin. Lääkärintodistusta vastaan emme peri maksua. Jos haluat kysyä lisää kurssista, laita sähköpostia osoitteeseen info@kipinastudio.fi tai soita 040 587 9464.